sunnuntai, lokakuuta 28, 2007

Moppi Productions - Halla

Moppi Productionsin "Halla" on kertomus ihmisten hylkäämästä tulitikkutytöstä talvisen pakkasen kourissa. Tuttuun tarinaan pohjaava demo on kuin lyhytelokuva, kamera liikkuu miellyttävästi ja valaistus sekä ääniraita tuovat sopivan synkeän tunnelman. Vuoden 2002 Assemblyilla Halla sijoittui toiseksi ja Scene.org Awards -raati nimesi Hallan ehdolle paras demo -sarjaan. Halla on demo, jonka katseleminen ei vaadi aiempaa kosketusta demoskenen ihmeelliseen maailmaan.

Tunnisteet: , , ,

maanantaina, toukokuuta 15, 2006

Last.fm

Minun musiikkibloginpitämistarpeeni tyydyttää tällä hetkellä Last.fm:n Journalini.

maanantaina, elokuuta 29, 2005

The Faint

Loistavaa kitarapoppia, joka ei kuitenkaan ole poppia nähnytkään. Mukavan helppoa kuunneltavaa niin kauan kuin ei anna kaikkien pienten erikoisuuksien ja kikkojen häiritä. Uusimman, Wet from Birth -levyn kappaleista How Could I Forget? on soinut päässä eniten. Yhtyeen kotisivuilta on ladattavissa hieman heikkolaatuiset versiot samaisen levyn kappaleista I Disappear ja Birth, sekä liuta muita kappaleita, pääasiassa remix-versioita (jo sitten paremmalla laadulla).

Yhtyeen kotisivut

torstaina, elokuuta 25, 2005

Blogikriitikko X

blogin kirjoittajat (2 kpl) ilmeisesti kompensoivat blogin nimen pituudella jotakin, muuta selitystä en keksi. Blogin korvantaukset ovat vielä märät, joten paha mennä sanomaan mitään lopullista tuomiota... Äh, sanon kuitenkin: alkuinnostus laantunee pikaisesti ja sitten tässäkin blogissa mennään "lomille".

Tämän kirjoituksen
kommentti numero 41.

Amphibian Skin

Matt Brown was the frontman for the Atlanta bands Uncle Green and 3 lb. Thrill. He then loaned his production and performing skills to friend Michael Wescott, a songwriter from Columbia, South Carolina. They called this unholy alliance Amphibian Skin, and their debut album ELEVEN EMERGENCY LESSONS.


Tarttuvaa kitaravetoista poppia ajalta pyörän keksimisen jälkeen. Ja sit mä heräsin.

TJEU: Amphibian Skin - The Score (3:22)

tiistaina, elokuuta 23, 2005

detroit7

Toimivaa ja yksinkertaista punkrokkia tai jotain. Naislaulajan ääni ja sanojen ääntämys ihana. Levyn 1 LOVE kappaleen Ordinary Madness musiikkinäyte ja videonäyte.

Kotisivut

Brazilian Girls

Joustavaa ja melodista poppia. Laulaja oli seksikäs. Kotisivujen taustalla pätkiä kappaleista ja videokin.

Kotisivut

Ryukyudisko

Okinawalaista perinnemusiikkia remiksattuna. Churazima-nimisen kappaleen videon alkuosa ja loppuosa.

Kotisivut

lauantaina, elokuuta 13, 2005

Katamari Damacy

Vain japanilainen mielikuvitus pystyy tuottamaan jotain näin outoa. Jos sinulla (tai kaverillasi) on PlayStation 2, hanki tämä.

Viralliset sivut englanniksi ja japaniksi.

tiistaina, elokuuta 09, 2005

Freezepop

Melkein kuin The Knife, mutta ei ruotsalainen. Ei yhtä monimuotoista, mutta iloisempaa. Stakeout (Donnerschlag Remix) iski eniten.

"Hip enough for hipsters but nerdy enough for nerds."

Viralliset kotisivut

Omstart

Parempi nimi ja toinenkin kirjoittaja.